19. toukokuuta 2012

19/05/12




Pitkä viikonloppu helatorstain takia, ja olen jo päivissä ihan sekaisin. Tänään illalla Apulannan keikka Nosturissa (ihanaa päästä pitkästä aikaa Nosturiin, Tavastialla jotenki jengi vaan pönöttää eikä tuu kunnon keikkafiilistä), huomenna ja ylihuomenna ois tarkoitus mennä leffaan, ens viikolla on viimeinen viikko töitä ennen kahden viikon kesälomaa, ja kolmena päivänä pääsen euroviisuhörhöilemään. Lomalla pääsykokeita Turussa. Yliopiston pääsykokeet stressaa ja nyt näyttää siltä että menen vaan toiseen (en millään saa luetttua kaikkia pääsykoekirjoja, varsinkin kun yks pitäis maanantaina jo palauttaa kirjastoon). Ammattikorkean puolelle on tullut yksi pääsykoekutsu, odottelen vielä kirjastoalan kokeeseen kutsua. Jos sellaista tulee, alkaa jo ahdistaa, sinne haluan eniten ja sen takia mä olen laittanut hakuja vaan Turun kouluihin. On tässä vielä pari viikkoa ennen koetta, mut koko ajan pelkään ettei sitä kutsua koskaan tule.
Musta on outoa pitää kesäloma (tai osa siitä) näin aikaisin. Ei vielä ole edes kesäkelejä tai mitään ja kesäkuu on muutenkin ihan tyhmä. Loput lomasta on sit heinä-elokuun vaihteessa ja siitäki puolet menee varmaan kaikkeen muuttosähellykseen. 

Eilen koitin pitkästä aikaa kirjoittaa, siis jotain muuta ku blogia tai livejournalangstia. En saanu aikaan ku neljäsosasivua tekstiä jos sitäkään, mut on sekin alku. Ehkä tosta projektista vois tullakin joskus jotain. Oon pitkän aikaa vaan suunnitellut ja kirjoitellut ideoita ylös mut eilen koitin ekaa kertaa oikeesti kirjoittaakirjoittaa sitä. Tekis mieli jatkaa mut tulee vaan huono omatunto ku koitan koko ajan keksiä jotain muuta tekemistä ku pääsykokeisiin lukemista. Ku nyt päätin etten mee sinne suomen kielen kokeeseen yliopistolle ni ei oo ku kaks kirjaa luettavana, ni pitäs nyt ryhdistäytyä ja kahlata edes ne läpi.


17. toukokuuta 2012

They say we'll rot in hell

Hyvää homofobian vastaista päivää!




                                             they say we'll rot in hell/
                                            well, I don't think we will

29. huhtikuuta 2012

29/04/12


Kevätsiivousta, parvekehengailua ja pääsykoekirjojen parissa tuskailua. Ekat kokeet toukokuun lopussa, ja mä olen ensimmäisen kirjan sivulla 47. En vaan osaa ottaa itseäni niskasta kiinni, lukiessa ajatukset harhailee ja koko ajan keksin jotain parempaa tekemistä.

Alkavalla viikolla pitäis lähetellä asuntohakemuksia ja pitäis jo säästää rahaa muuttoa varten (ja siihen et voi maksaa junamatkat ku pitää matkustaa pääsykokeisiin...) ja mua stressaa jo nyt niiin helvetisti kaikki. Tavallaan odotan muuttoa tosi paljon koska pääsen asumaan kullan kanssa saman katon alle, mut toisaalta tää kaikki pelottaa ja on niin outoa ajatella asuvansa niin kaukana kaikista tutuista paikoista ja ihmisistä.

Mut koitan ajatella niin et elämä alkaa elokuussa.

22. huhtikuuta 2012

Helsingissä paistoi aurinko



Raahauduttiin tänään ulos! Oli ihanan aurinkoinen ilma ja käytiin ostamassa jätskiä ja kahvilassa sain hymynaaman kahviini :) Loppuilta menee varmaan koneella lagittamiseks, mut pitäis harjoitella matikkaa vähän, koska huomenna pääsen hakemaan ainakin yhden pääsykoekirjoista ja pääsen sitten lukemaan niihin kokeisiin joihin on enemmän motivaatiota.

15. huhtikuuta 2012

15/04/12

Käytiin porukoiden kanssa kirppiksellä ja ostin melkeinpä enemmän astioita yms ku vaatteita :D Kuvissa olevien lisäks löyty myös pieni musta maljakko (sellainen mihin voi pistää tyyliin valkovuokkoja mut ei mitään sen isompaa), pari muovimukia ja joku jalallinen lasimalja (vanhemmilla on ihan samanlainen sokeriastiana). Sit löyty miltei käyttämätön Marimekon olkalaukku, oon ettiny sellaista niiiin kauan. Punanen löytyy mut sekin on hajoamassa ja musta sopii paremmin kaiken kanssa, ja Marimekon liikkeessä tollasesta saa maksaa lähemmäs satasen. Vaatteista en nyt jaksa ottaa kuvia, mut ostin pari raitapaitaa, talvitakin ja farkkushortsit jotka ei lopulta mahtunutkaan mun päälle. Huomasin kyllä vasta kotona et ne on lasten kokoa 152..... Et ne jää käyttämäti tai sit kuljen nappi auki :'D

Mut on ihana kevätilma ja hyvä fiilis ^.^

+ uus Nirvana collegepaita on yli-ihana purr purrr